18.11.2013

Olisi ilmeisesti aika vetää yhteen koko reissu!

Istun tällä hetkellä koulun tietokoneluokassa, mulla on hirviä näläkä ja pitäs yrittää kirjottaa jonknlainen yhteenveto reissusta. Suomeen tulin 17.9. klo 1 yöllä. Kittilään palautuminen venähti yli kuukaudella, koska jouduin sairaalaan heti samana päivänä kun tulin Suomeen. Salmonella pisti miehen kyllä niin matalaksi, että sitä en halua kokea enää koskaan. Mutta nyt on sekin saatu pois elimistöstä, joten voin jatkaa suhteellisen normaalia elämää.

Monzan reissua en jaksa enää sen ihmeemmin hehkuttaa. Kaikki kaverit on kyllä kuullu, että koskaan aiemmin en ole niin lomalla ollut kuin silloin ja kaikki kuvat ja videot on esitelty jokaiselle vastaantulijalle.

Ranska 4.6.-16.9.2013

Näin tasan kaksi kuukautta reissusta palautumisen jälkeen, on hiukan jo asioita päässyt unohtumaankin. Kesä oli yksi elämäni hienoimmista ja siitä kuuluu kiitos kaikille opettajille, Tarjalle, Petrille, Christelille, Nikolle, Cathrinelle, Eppielle, Indralle, kaikille muille työkavereille, Italian ihmisille ja kaikille jotka tämän reissun ovat mahdollistaneet. Nyt kun on nähnyt Kittilän/Levin talvea, olisi hirviä hinku päästä näkemää Chamonixin talvi. Niko ei onneksi pahenna tätä kuumetta ollenkaan, jakamalla naamakirjassa ihan älyttömiä videoita vuorilla laskemisesta.

Ajattelin lähtä lähestymään tätä yhteenvetoa harjoitteluraportin kysymysten pohjalta:

1. Mitä uutta opin TOP-jaksolla?

Englannin puhuminen kehittyi varmasti, ranskaa en valitettavasti oppinut juuri yhtään. En kokenut, että olisin oppinut aivan älyttömästi ruuanlaitosta. Toki osaan osan listan ruuista tehdä vaikka silmät kiinni, mutta en oppinut todellakaan tekemään mielestäni mitään hirvittävän hienoa.

Eniten kehityin kesän aikana työskentelytavoissa, ajoittamisessa ja toivon että ihmisenä olen kehittynyt myös. Työskentelytavat ja ajoittaminen on joka paikassa niin erilaisia, että sitä on hankala siirtää tuleviin töihin. Varmasti saan tulevaisuudessa nopeammin kiinni uuden paikan tavoista.

2. Mistä oli oman oppimisesi kannalta eniten hyötyä?

Luultavasti juuri näistä edellä mainituista asioista. Ajoittaminen ja siinä sivussa muu työskentely. Alussa saatoin hermoilla jo puolituntia ennen illallisen alkamista alkuruokien kanssa, mutta myöhemmin saatoin olla niin rentona, että tiskailin vielä 5 minuuttia ennen tarjoilun alkamista ja valmistin alkuruuat tasan silloin kun tilaukset tulivat (misailut olimme tehneet jo aiemmin). Alussa ei tietenkään ollut sitä itseluottamusta, että olisi jopa voinut hiukan "sooloilla" ruokien kanssa. Sooloilulla en tarkoita mitään uusien ruoka-aineiden ai mausteiden lisäämistä, vaan lähinnä sitä että saan ruuat näyttämään omilta.

3. Mitkä olivat onnistuneimmat kokemukset?

Toistan itseäni, jos lähden kirjoittamaan nuita samoja asioita tänne. Näiden asioiden lisäksi vapaa-ajalla harrastaessa, lähinnä kiipeillessä tuli todella paljon onnistumisen tunteita.

4. Miksi en oppinut/päässyt tavoitteeseeni?

Alussa oli hankaluuksia omaksua työtapoja miten juuri siinä keittiössä toimitaan. Keskustelemalla, murjottamalla, huutamalla, mutta eritoten avoimuuden kautta pääsimme asioissa yhteisymmärrykseen ja kaikkia sujui hyvin.

5. Jos nyt aloittaisin TOP-jakson alusta, mitä tekisin toisin?

En mitään.

6. Millaisia ammattiniksejä opin?

Veitsen käyttö kehittyi todella paljon. Tästä sain myös hyvää palautetta harjoittelun aikana. Mitään sen ihmeempää ei ainakaan nyt tule mieleen.

7. Miten yhteistyö sujui muiden työntekijöiden kanssa?

Alku vaikeuksien jälkeen kaikki sujui suhteellisen hyvin. Kaikkien kanssa tulin toimeen ja monet oluet tuli töiden jälkeen nautittua työkavereiden kanssa kylän anniskeluravintoloissa.

8. Mitä mieltä olet NYT opiskelemastasi ammatista?

Rehellisesti sanottuna haluaisin pitää hiukan taukoa keittiöhommista, tehdä jonkin aikaa ihan jotain muuta ja tulla taas pienen tauon jälkeen keittiöön motivoituneempana.

11.9.2013

Monza 4.-9.9.2013

Oon lähes sanaton! Ei ois voinu varmaan paljo paremmin lomareissu Italian puolelle mennä! On niin paljo kerrottavaaki, ettei tiedä mistä alottas.

Suunnittelu tälle reissulle alko jo keväällä, kun sain tietää että lähden kesäksi harjoitteluun Chamonixiin. Tarkistin heti että mitä kisoja siinä lähettyvillä olisi ja Monzan GP nasahti sitte täydelliseen aikaan reissuni päättymisen suhteen. Laitoin vielä sähköpostia Tarjalle, että onnistuuko tämä kyseinen viikonloppu saada vapaaksi. Sieltähän tuli vastaus että onnistuu. Alunperin kysyin vapaaksi vain 6.-8.9.

Liput tulivat sähköpostiin noin 2 viikkoa ennen ajoja ja siitä alkoikin melkoinen jännittäminen. Viimeksi olen ennakkoon jännittänyt samallain ennakkoon vuoden 2003 Helsingin jääkiekon MM-kisoja. Ne kisat päättyivät hirvittävään pettymykseen, puolivälierä Ruotsi - Suomi 6-5. Noo Monzan reissun aikana ei kyllä tuota pettymystä tarvinnut paljon muistella.

Pääsylippu.
Lähdin matkaan siis 4.9. Bussi starttasi Chamonixista aamulla puoli yhdeksältä. Bussimatka sisälsi kaksi vaihtoa, ensimmäinen Courmayeurissa ja toinen Aostassa. Aostassa alkoi olla jo sen verran lämmin, että tuulihousut oli pakko vaihtaa shortseihin.

Maisemat Italian puolella oli huikeat.
Aostassa hyppäsin bussiin, joka suuntasi Milanoon. Tämä matka kesti noin 2,5 tuntia ja siinä oli sitten aikaa torkahtaa oikein mukavasti. Edellisen yön kolmen tunnin unet eivät oikein riittäneet, joten akkuja piti ladata bussissa. Hieman ennen Milanoa minulle tuli viesti puhelimeen, että joko olen Milanossa. Tämä viesti tuli englanniksi ja se hostiltani Marcolta. Hommasin nimittäin itselleni yöpaikan Couchsurfing-sivuston kautta. Tämä oli osasyy miksi reissu jännittikin niin paljon. Mietin, että uskallanko mennä täysin tuntemattomalle miehelle asumaan melkein viikoksi. Mitä, jos se on joku mafiapomo tai joku muu vastaava? Toisaalta mietin, että tuohan on ylivoimaisesti paras tapa tutustua toisen maan kulttuuriin. Näin ollen päätin ottaa "riskin" ja mennä katsomaan mitä tapahtuu. Varasuunnitelmaa ei ollut. En kertonut tästä asiasta kuin kaverilleni Jaakolle, ja suomalaiselle Nikolle täällä Ranskassa. En halunnut, että Tarja, Petri, vanhempani tai kukaan muukaan tuttuni alkaa stressaamaan asialla, joten päätin olla hiljaa asiasta ja pitää jännityksen vain omassa päässäni. Jaakolle kerroin siksi, että voisin ilmoittaa tiettyyn aikaan, olevani kunnossa. Nikolle se vähän niin kuin lipsahti.

Yritin vastata tekstiviestiin, mutta se ei jostain syystä onnistunut. No laitoin Jaakolle viestiä, etten saa viestiäni läpi Marcolle. Jaakko kokeili ja sai viestin läpi hänelle, joten sitä kautta sovimme tapaamispaikkamme. Loppujen lopuksi sain itsekin yhteyden Marcoon. Marco oli opastanut minua sähköpostitse miten jatkan Milanosta eteenpäin, kohti Monzaa. Onneksi näin, koska eihän minulla tullut mieleenkään, että olen menossa niin isoon kaupunkiin missä on myös metro. Itse hakiessani reittiä kohti Monzaa (matkaa noin 20km) olisin joutunut kävelemään todella paljon juna-asemalle. Kun saavuin Milanoon pääsin suoraan bussiasemalta metroon. Minun metroasemani ja pääteaseman välissä oli ainakin 15 asemaa, joten metrossakin meni aikaa melko paljon. Asema jolle menin oli nimeltään Sesto ja Sestosta minun piti löytää bussi, joka menee Monzaan. Soitin Jaakolle, että tässä vaiheessa oli kaikki kunnossa ja minun piti löytää vain bussi. Lopetettuani puhelun, lähestulkoon viereeni saapui bussi missä luki, että se menee Monzaan. Varmistin vielä kohteen kuskilta ja menin bussiin. Kuski lupasi vielä ilmoittaa minulle, että milloin on minun aika nousta bussista. Ihmettelin, että miksei minun pitänyt maksaa mitään bussista. Vähän jännitti, koska melkein vieressäni istui lipputarkastajan näköinen mies, mutta hänkin nousi bussista muutaman kilometrin jälkeen. Pääsimme Monzan asemalle ja kuski huusi huonolla englannilla, että olemme Monzassa, pidä hyvä viikonloppu ja ei tarvitse maksaa mitään. Ensimmäinen loistava kokemus italialaisista!

Kello oli varmaan jotakin kahden tienoilla kun tarkistin kartasta mihin päin minun täytyy lähtä kävelemään. Marco pääsisi kuuden aikoihin töistä ja sovimme, että hän tulee hakemaan minua Monzan radan puistosta. Kävelin Monzan keskustan läpi Monzan puistoon ja puiston laitaa pitkin aina Monzan leirintäalueelle, joka on aivan radan vieressä. Yllättäen leirintäalue oli tupaten täynnä jo keskiviikkona. Kyselin hiukan, että mahtuisiko sinne, mutta ei kuulemma ollut mahdollisuuksia edes pienelle teltalle. Sitten kävelin hiukan takaisin päin ja istahdin rinkkani päälle odottelemaan Marcoa. Kävelymatkaa flipflopeilla kertyi yli kahdeksan kilometriä, joten siinä helteessä se tuntui aika kovalta suoritukselta (yli 30 astetta lämmintä, iso rinkka selässä).

Muutama kuva kävelymatkan varrelta:






Odotin Marcoa varmaan noin tunteroisen, katselin maisemia ja join vettä. Marco saapui Fiatillaan puiston reunalle ja minä hyppäsin hänen kyytiin. Marco asuu Albiatessa, noin kymmenen minuutin automatkan päässä Monzan radasta. Hän pysähtyi matkalla kerran ja minä jäin odottelemaan autoon. Tässä vaiheessa taisin soittaa Jaakolle, että kaikki vaikuttaisi olevan enemmän kuin kunnossa. Saavuimme hänen talolleen, joka oli mielestäni paritalo. Hänen veljensä asuu toisessa ja Marco toisessa. Yritin hiukan kysellä mitä hän tekee työkseen, mutta en saanut oikein selvää. Käsittääkseni hän on jokin rahastopomo jossain yrityksessä. Talo oli todella suuri. Kaksikerroksinen ja pieni takapiha myös. Marco näytti minulle huoneeni ja kylpyhuoneen, jota voin käyttää. Meninkin hetimmiten suihkuun ja siitä tuli nautittua kyllä todella paljon! Suihku oli ainakin kuusi kertaa isompi kuin hotellissa Chamonixissa ja se on PALJON! Suihkun jälkeen pienet unet, jonka jälkeen söin Marcon tekemää pastaa. Erittäin maukas ateria. Tämän jälkeen lähdimme paikalliseen baariin, missä kaikki tulivat innostuneesti kyselemään, että mistä olen, kuka olen ja mitä teen Italiassa. Yhestäkään juomasta en maksanut mitään.

Auringonlasku Marcon keittiön ikkunasta.
Ennen nukkumaanmenoa sovimme Marcon kanssa, että hän tulee hakemaan minut yhden aikoihin aamupäivällä, hänen työpäivän välissä, viedäkseen minut radalle. Koska minulla oli kolmen päivän lippu kisaan, minulla oli mahdollisuus päästä torstaina klo 16 kävelemään varikkosuoralle ja sitä kautta nähdä kaikki tallit ja autot.

Torstaina heräsin 11 aikoihin, söin aamupalaa, kävin suihkussa ja sitten kello alkoikin olemaan yksi. Marco tuli ja vei minut radalle. Portille minne hän jätti minut on vielä vajaan kilometrin kävely, mistä pääsee radan sisäpuolelle. Matkalla on muutama katsomo, leirintäalue ja uima-allas, jotka ovat minun ja radan välissä minun vasemmalla puolella.



Leirintäalueen fanit.
Päästyäni radan sisäpuolelle ihailin vaan kaikkea ympärilläni. Olin yhtä hymyä! Tästä on haaveiltu siitä lähtien kun Häkkinen alkoi ajamaan McLarenilla. Kuvia piti räpsiä jatkuvasti milloin mistäkin. Lopulta löysin pari formulaakin mistä sai ottaa kuvia. Nämä autot ovat luultavasti viime vuotisia autoja.




Oli siellä pari vanhempaakin formulaa.

Niki Laudan formula.

Ei ihan mahtunu jalat tuon auton koppiin.



Näiden kuvien jälkeen kävin tarkastamassa oman paikkani katsomosta ja sitten lähdin odottamaan, että pääsisin kävelemään varikkosuoralle. Menin noin 45 minuuttia ennen ovien avatumista ja jo silloin porukkaa oli todella paljon odottamassa pääsyä varikolle. Siinä samalla paikalla oli myös tankkauspiste, missä turva-autot käytiin tankkaamassa.


Ihmisiä odottamassa pääsyä varikolle.

Litrahinta oli vähä yli 2 euroa.
Kun ovet aukesivat varikolle oli tunne jotenkin täysin epärealistinen. Porukka puski takaa ihan hulluna ja järjestysmiehillä oli kova tehtävä tarkastaa jokaiselta liput. Pääsin varikolle ensimmäisten joukossa ja ihmiset rynnivät todella voimakkaasti myös varikolla. Oli uskomaton tunne nähdä kaikki tallit, autot, renkaidenvaihtoja, varikkomuuri ja lopuksi vielä lähtösuora.









Ahasta meinas olla.







Näyttäshän tuo asvaltti rakoilevan tuollaki.






Force India näyttäs tietävän miten saahaan miehet pysähtymään
heidän tallin kohdalle :D
Nyt näyttäs siltä että mun pittää suunnata töihin niin jatkan tätä sitte toisella kertaa..


4.9.2013

Italia kutsuu! (3 tuntia ja 26 minuuttia herätykseen)

Tavalleni uskollisena, jätin pakkaamisen hiukan viime tinkaan. Nyt pitäs olla kaikki vaadittava mukana ja varmaan vähä ylimäärästäki. Onneksi sain lainattua rinkan työkaverilta niin ei tarvi matkalaukun kans pelleillä tossa matkalla.

Bussi starttaa huomenna klo 8.30 (pakko tarkistaa vielä), tunnelin läpi Italian puolelle kohti Courmayeuria. Siellä vaihdan bussia joka suuntaa Aostaan ja taas Aostassa bussin vaihto Milanoon menevään bussiin. Milanossa mun pitäs olla perillä puoli kahden aikaan. Sitte alkaaki suunnistaminen kohti Monzaa ja itse kisapaikkaa.

Jännittää kyllä aika huomattavasti. Olin jo aikeissa etten kirjoita tästä reissusta mitään ennakkoon, mutta kun uni ei tullut ja pakkaaminenki veny nuin pitkään niin sama sitte kirjotella ittensä uneen. Tämän päivän työtunnit oli ihan varmasti hitaimpia ikinä. Kaiken lisäksi kelloa tuli vilkuiltua läpi illan joka viides minuutti. Mutta nyt on jo lähtö sen verran lähellä että pakko yrittää koisia nuo muutamat tunnit ja lähtä sitte virkein mielin aamupalalle ja käveleen bussiasemaa kohti.

20.8.2013

20.8.2013

Pitkään ja hartaasti odotettu! Eilisilta on vietetty laavulla, valmistellen tämän päiväistä klo 12 ja puhuen paskaa kavereitten kanssa nuotion äärellä syöden ja juoden hyvin. Saavuimme laavulle eilen viiden ja kuuden välillä illalla. Ilma on sopivan syksyinen, tuulee hiukan, lämpöä reilu 15 astetta, kirkas taivas. Täydellinen ilta siis tulossa. Asetan retkipatjan laavun lattialle ja istahadan hetkeksi. Katselen kun muut touhuavat, yksi sytyttää nuotiota, yksi paikkailee laavun kattoa, yksi etsii lätsäänsä mikä on jossain hyvässä tallessa. Avaan oluen, istun, kuuntelen luontoa, meri kohisee, sääsket inisevät ja tasainen puheen sorina käy ympärillä. Välillä nauretaan räkäisesti, kierrätetään taskumattia ja ähistään päälle. Mitähän myrkkyä se tällä kertaa on?

Ilta pimenee, itse marinoidut naudan sisäfileet tirisevät pannulla ja savu hyökkää silmiin. En välitä, tätä on odotettu vuosi ja viimeisen viikon jännitys sen kuin tiivistyy kun odotan että 20.8. kello 12 kajahtaa. Nuotio ja miehet alkavat pikkuhiljaa hiljentyä kylmenevää yötä myöten. Aika täysin purkkiruokinnalla meni tämäkin ilta. Käyn tyhjentämässä rakkoni puun juurelle ja painun makuupussin sisälle. Onneksi on sen verran yömyssyä napsittu ettei vieressä nukkuvan kuorsaaminen haittaa yhtään mitään. Nukahdan melkein heti. Aamulla herään viimeisenä, muut juovat aamukahvia ja silminnähden tärisevät. Luultavasti johtuu klo 12 jännityksestä. Itse nappaan lähimmän vesipullon ja nakkaan maastonväriset vaatteet päälle. Kello on puoli kymmenen. Ei tullut nukuttua kuin muutama tunti, yöllisten tarinoitten venyttyä pitkälle. Yllättäen elokuun 20. on lähes helteinen, kuin jokaisena viimeisenä viitenä vuotena. Tietää huonoa, linnut eivät lennä kovin herkästi ja ne pystyvät olemaan kauempanakin merellä suojassa. En anna tämän kuitenkaan lannistaa. Viemme kuvat veteen ja asetumme passipaikalle. Kello on puoli 12 satunnaisia sorsia lentelee lähettyvillä ja muutama menee ihan hyvältä holliltakin. 5 minuuttia kello kahteentoista. Jännitys tiivistyy! Ensimmäinen paukaus kuuluu, nyt on siis lupa alkaa puottelemaan sorsia!



Herään! Katson ikkunasta pihalle, ilma on kuuman oloinen, ei näy pilven hattaraakaan. Vuoret ympäröivät minua. Olen siis edelleen Ranskassa, Mont Blancin juurella, jossa lumivyöryt ovat tehneet tuhojaan. Haikea mieli iskee, jo toinen sorsajahdin aloitus peräkkäin minkä joudun jättämään väliin. Tänä vuonna se kirpaisee jostain syystä enemmän kuin viime vuonna. Olisi todella mukava ottaa muutama päivä ihan rennosti, makoilla laavussa muutama tunti pimeän aikaan ja suunnata aamu- tai iltalennolle vuorollaan, odotellen saaliin sattumista kohdalle. No näin ei kuitenkaan ole ja sitä on turha murehtia. Enää vajaa kuukausi ja olen takaisin Suomessa (itseasiassa tasan neljän viikon päästä olen juuri noussut Helsingistä kohti Oulua). Voin käydä laavulla muutaman yön nukkumassa ja kyttäillä muutaman päivän lintuja ihan rauhassa. Tiedän jo tässä vaiheessa että mulla on niin paljo tekemistä sen viikon aikana, että todennäköisesti jotakin jää tekemättä varmasti. No ne täytyy siirtää sitten johonkin muuhun ajankohtaan.

Kävin ostamassa bussiliput Milanoon, 4. päivä lähtö ja pois tulen 9. päivä. Siinä välissä olen toivottavasti saanut yliannostuksen formuloista ja pääsen viettämään viimeistä viikkoa Chamonixin lämpöön. Näillä eväillä tällä erää. Kysykää vaikkette jaksa!

17.8.2013

Viikatemies hiippailee vuorilla.

Taas kaks viikkoa vierähtäny ja taas on mitä odottaa. Tilasin itelle justiin liput Monzan Formula 1 GP:hen, joten Italian puolelle pitäs suunnata syyskuun 4. päivä ja pois sieltä sitte 9. päivän iltana. Sitte ei oiskaan ku viikko täällä reissu ois päätöksessään. Genevestä mun lento lähtee muistaakseni joskus seittämän aikaan illalla, joten voi olla että pahimmat Kankkuset on saatu karisteltua pois oloista (toivottavasti).

Oon tosiaan pienestä pitäen seurannu formuloita suurella intohimolla. Häkkisen mestaruudet, Kyllösen selostukset, Kimin mestaruus, kaikki suomalaisten pettymykset (mukaan lukien Häkkisen pyörähdys kärkipaikalta juurikin Monzan GP:ssä → keskeytys ja muistaakseni se olisi ollut ensimmäinen suomalaisen voittama Monzan GP) ja paljon paljon muuta. Heti kun kuulin että pääsen kesäksi Ranskaan harjoitteluun, tarkastin että mitä kisoja lähistöllä mahtaisi 4.6.-16.9.2013 aikavälillä olla. No Italian GP nasahti sitten täydellisellä ajoituksella kalenteriin ja ei muuta kuin sähköpostia Ranskaan, että saanko vapaata, jotta voin yhden suurista unelmistani käydä nujertamassa. Tämähän kävi sitten Tarjalle ja Petrille, kun ajoissa olin asiaa kysellyt. Matkaa Monzaan tai oikeastaan Milanoon on täältä noin 250km. Todennäköisesti matkustan bussilla (toivottavasti on ilmastoitu bussi) Milanoon ja loppumatka Milanosta Monzaan junalla. Nyt on taas pitkästä aikaa lähestulkoon samanlainen kutina mahan pohjassa, mitä oli ennen lähtöä tänne Suomessa. Luultavasti kutina on vielä kovempi lähempänä.

Arki on taas ollut ihan normaalia, olen heräillyt 10-12 aikaan ja käynyt käveleskelemässä keskustassa, poluilla ja milloin missäkin. Mielestäni työmaalla hommat on hoidettu niinkuin pitääkin. Viime torstai oli hiukan kiireisempi päivä, koska tuolla kiipeilyseinällä oli jokin tapahtuma (Fête des Guides) ja se veti porukkaa meidänkin ravintolaan syömään. Petri oli auttamassa minua keittiöllä ja pakko myöntää että todella kiire olisi tullut jos apua ei olisi ollut. Illan päätteksi käveleskelin itsekin sinne tapahtumaan, josta näin viimeisen ohjelmanumeron ja ilotulituksen. Ilotulitus oli kyllä upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Alla ilotulitus kokonaisuudessaan. Pauke ja se kaiku ei yllättäen videolla vaikuta läheskään niin hienolta.


Minun vanhemmat missasivat tämän sen takia, koska heidän lento lähti jo aamupäivästä torstaina. Heidän kanssaan kävimme Aiguille du Midillä ja ilmeistä päätellen se oli heille todella hieno kokemus. Hiukan sai äitiä patistaa kävelemään portaita ylös, mutta muuten reissu meni lähes putkeen yläilmoissa. Ilma oli täydellisen pilvetön, mutta tuuli oli todella kylmä ylhäällä. Minulle iski sen verran kova pääkipu korkeudesta johtuen, että minun oli pakko tulla suoraan nukkumaan hotellille muutamaksi tunniksi. Onneksi helpotti. Tiistai-iltana kävimme syömässä Chamonixin yhdessä parhaista ravintoloista Munchiessa, jossa kävin itsekin ensimmäistä kertaa. Eivät ihmiset ole sitä turhaan kehuneet. Kun olimme matkalla ravintolaan, alkoi keskustassa kuulumaan tutun kuuloinen biisi. Sehän piti sitten tallentaa kaikille nähtäväksi ja kuultavaksi.


Kaiken muun lisäksi olen ollut yhteyksissä Kittiläänkin päin. Staalon teatterifestit lähestyy ja meidän koululta oli viime vuonna osallistumassa järjestelyihin oppilaita ainakin viime vuonna. Tähän osallistumeen kuuluisi jokin intensiiviviikko, mutta itse en sinne pääse koska olen täällä, niin piti sitten kysellä onnistuuko osallistuminen vaikken siihen intensiiviviikkoon osallistukaan. Sehän onnistuu, joten Kittilään päästyäni pääsen mukavasti taas kiinni johonkin uuteen ja saan hetken olla erossa keittiöhommista :) Pakko mainita sen verran, että viime vuonna olin itse yleisössä ja osallistuin yhteen pienimuotoiseen dialogiin missä piti pitää ylästatus toiseen dialogiin osallistuvan nähden. Päihitin tässä dialogissa itse Riku Niemisen (ainakin omassa hatussa ISO sulka :D).

Mutta mutta, nyt näyttäs siltä huominen kun on ohi, niin reissuani on jäljellä enää 29 päivää, joista kuusi päivää menee Italiassa, niin täähän alkaa kohta ihan oikiasti olla loppu. Mihin on kaikki päivät sujahtanu? Vajaa kuukausi ja sitte pääsee tää mies irti näistä kahleista (joita ei voi kyllä todellakaan kahleiksi kutsua :D)
Jospa näistä teksteistä ois ees jotaki iloa, jos ei muille niin ainaki mulle kun tätä reissua muistelee.

Ainiin ja tehtiinhän musta haastattelu LeviDays-lehteen, joka tulee syyskuun numeroon meidän koulun jutun kylkiäiseksi.

Ainiin ja tosta otsikosta. Muistaakseni kolme tai neljä kuoli lumivyöryjen alle tällä viikolla. Toinen niistä lumivyöryistä näkyy tänne asti (tapahtui yöllä, ei siis näkynyt livenä). Sitten aika lähellä Sveitsin puolella oli kuollut James Bondin stuntmies hypättyään liitopuvulla päin vuorta (oli muistaakseni maininnat ihan Suomenkin iltapäivälehdissä). Että tämmöstä täällä.

Nyt lopetan tämän turhan kirjottamisen ja alan tekemään jotakin vielä turhempaa :D Morienttes!



2.8.2013

Aattelinkirjottaaniinpitkänotsikonetteikukaantajuatästäyhtäänmitäänmuttasitteeneeskeksisiihenyhtäänmitään!

Nyt on sitte alkanu painajaiset häiritteen mun maittavia unia täällä. Aivan niin että unessa meinaa todellinen paniikki iskiä. Mutta empä ois uskonu, että tässä vaiheessa reissua, puolitoista kuukautta ennen lähtöä, painajaiset liittyy mun lähtemiseen täältä. Tänä aamuna heräsin erittäin hikisenä ja paniikin vallassa siihen ku luulen missaavani lennot. Nyt en sitte ihan tarkalleen muista että onko kyseessä lento Genevestä Helsinkiin vai Helsingistä Ouluun. Pikku pätkiä tulee mieleen missä kehuskelen, että kyllä viidessä minuutissa ehtii seuraavalle lennolle ku ollaan Helsinkiin laskeuduttu. Eli todennäkösesti se liittyy jatkolentoon. Unessa istun takimmaisena ja ei mitään mahdollisuuksia rynniä porukan ohi täydessa koneessa. Noo ehkä se on ihan hyvä että nää unet tulee jo tässä vaiheessa niin ei tarvi sitte lähtöpäivän tienoilla panikoida näistä unista. Tänään oli pakko tarkistaa sitte sähköpostista että paljoko mulla on oikiasti aikaa vaihtaa konetta Helsingissä, niin näytti sitä noin tunteroinen olevan.

Ompa outoa puhua nyt jo lähtemisestä. Vaan niimpä se oikiasti lähestyy syyskuun 16. päivä kun täältä pitää oikiasti suunnata takaisin Suomeen. No onkai tässä vähä myönnettävä että pikku kaipuu Suomeen alkaa olemaan. Eikä mikään hieno päivitys Facebookissa kavereiden toimesta yhtään helepota tätä oloa. Onneksi tietää että melkein kaikki on tavoteltavissa kohtuu helposti näin internetin välityksellä, niin pahimmasta ikävästä pääsee sillä eroon.

Vuosi sitten:
Siskoni Jenna ilmoitti minulle vähän reilu vuosi sitten, että täydennyshaku on ammattikouluihin juuri nyt. No päätin sitten katsoa mitä vaihtoehtoja on tarjolla. En muistaakseni löytänyt kuin kolme mielenkiintoista vaihtoehtoa, eka vaihtoehto oli Helsinkiin, toinen Kittilään ja kolmas Helsinkiin. Muutama päivä haun päättymisestä Levi-Instituutin opo ja tuleva ryhmänohjaajani soitti, haastatteli minut ja ilmoitti että opiskelupaikka olisi minun, jos sen vain vastaanotan. No vastaus ei varmaan ole kenellekkään epäselvä ja niin minä suuntasin vajaaan parin viikon varotusajalla Kittilään opintielle. Muistaakseni Rovaniemen pohjoispuolella minulla soi puhelin ja Helsingistä soitettiin, että minulle olisi paikka myös siellä. Totesin vain että nyt on suunta ihan toinen, joten sitä paikkaa en pystynyt ottamaan vastaan (ja tätä ei ole tarvinut katua kyllä metriäkään).

17.7.2013

Korkean paikan leirillä, taju kankaalla!

Jooo. Eipä paljo auttanu näköjään heitellä edellisen lokitekstin loppuun vaatimuksia kommenteista, kysymyksistä yms. Mutta ei se mitään. Yritän kaivaa kahden ja puolen viikon tapahtumat mieleen ja loihtia jotain järkevää siitä tekstin ja ehkä kuvien muodossa tänne.

Viikon ruokalista mikä alkaa jo täs-
sä vaiheessa olemaan kohtuu hy-
vin hallussa.
Arki on ollu taas perusarkea, ruokaa on tehty illat ja sitte on valvottu pitkään ja herätty liian myöhään että ehtis jotain järkevää tekemään ennen töitä. Muutamia poikkeuksia onneksi löytyy. On käyty kiipeilemässä ja silloin tällöin olen käynyt pyörimässä keskustassa tai seikkailut metsien poluilla. Kiipeilykengät tuli tosiaan ostettua niin on vähän paremmin pitoa seinään. Kengät on todella pienet (niin kuin kuuluukin olla). Ehkä siksi kiipeileminenki tapahtuu kohtuullisella nopeudella, kun haluaa saada ne mahdollisimman nopeaa pois jalasta.

11.7.2013
Vapaapäivä ja ilma oli ollut upea jo parin päivän ajan. Aiempina päivinä oli alkanut satamaan ja hiukan ukkostamaan illemmalla. Lähdin jo aamulla kymmenen aikoihin kohti hissiä joka vie yhden väliaseman kautta Aiguille du Midille. Muutkin olivat huomanneet että on hieno päivä ja porukkaa oli melko paljon jo ala-asemalla. Pääsin puolen tunnin odottelun jälkeen hissiin, joka ahdettiin melko täyteen. Luultavasti joku brittiläinen luokka oli retkellä siellä, koska samassa hississä oli paljon brittiteinejä (melko äänekkäitä semmosia). No löin napit korville niin sain oman rauhan niiltä hulinoitsijoilta. Hissi kulki melkosta vauhtia ja alkujyrkän jälkeen tuli hiukan tasaisempi paikka, missä tuntui että sisuskalut tulee väkisinki pihalle. Koppi alkoi heilua melkoisen paljon. No väliasemalle päästiin turvallisesti ja taas hiukan odottelua, että päästään huipulle menevään hissiin. Maisemat olivat jo siinä vaiheessa aivan tajuttomat. No lopulta pääsimme ylös asti. Joku brittipoika menetti tajuntansa, onneksi ensiapu oli todella nopeasti paikalla. Siitä kävelimme tunnelia pitkin ovea kohti mistä sain lipun, jolla pääsen tunnin ja kolmen vartin päästä takaisin alas. Kuvittelin siinä vaiheessa, että se aika ei riitä mihinkään. Ohut ilma meinasi tehdä tehtävänsä myös minulle. "Kovakuntoisena" lähdin harppaamaan portaita pitkin kahta askelmaa joka askeleella. Muutama tällainen askel ja oli pakko pysähtyä, koska tuntui että taju lähtee. Vähän aikaa meninkin sitte rauhallisemmin, mutta totuin yllättävän nopeasti. Niitä maisemia ei pysty tähän kuvailemaan mitenkään. KaksoispisteisoOO kuvastaa ehkä parheiten mun tunnetta siellä. Valvottujen alueiden ulkopuolella oli paljon ihmisiä kävelemässä lumella. Sinne olisin halunnut päästä, mutta sinne ei ole mitään asiaa ilman opasta ja ilman oikeita varusteita.

Väliasemalla odottelua.

Vaijerit johtavat taustalla näkyvälle
huipulle.



Välillä piti kulkea näissä melkein miehen korkusissa jäätunneleissa.

Pääni oikealla puolella oleva luminen
huippu on Mont Blanc.

Chamonix 3800 metristä.



Kaiken kaikkiaan suorastaan mykistävä kokemus. Ylhäällä oli ravintolat ja kaikki. Hinnat olivat myös korkeat!


Viime viikonlopun aikana täällä taistelitiin kiipeilyn Euroopanmestaruuksista. Lauantaina menin paikan päälle katsomaan töiden jälkeen naisten finaalia. Miesten finaali oli juuri loppunut kun pääsin paikalle. Paljon oli porukkaa katsomassa ja olut oli halpaa. Yritin muutamia kuvia ottaa, mutta kiipeilyseinä oli liian hyvin valaistu. Lähinnä kuvista erottuu seinän profiili. Hieno kokemus sekin, venäläinen nainen voitti ja kisojen päätteeksi ammuttiin ilmoille vielä komea ilotulitus (jonka kyllä missasin kun lähdin kavereiden kanssa jatkamaan iltaa terassille).





Sunnuntaina oli sitten töitä ja ehkä jopa onneksi näin. Kiipeilyseinällä missä olemme käyneet, sattui onnettomuus missä kuoli romanialainen mies (omaa typeryyttään). Hän oli lähtenyt kiipeilemään ilman köysiä ja kaverit olivat katsoneet alhaalta. Mies putosi 30 metristä.


Maanantaina oli sitten vapaapäivä. Kävimme Indran ja Eppien (ruotsalainen tarjoilija samassa hotellissa) ottamassa aurinkoa ja uimassa jollakin järvellä pienen automatkan päässä. Oli kyllä mukava irtautua hotellista pitkästä aikaa ja nähdä jotain muutakin kuin tuota keskustaa. Harvemmin sitä tulee niin älyttömissä maisemissa uitua ja otettua aurinkoa. Vesi oli yllättävän lämmintä.


Tänään piti olla rauhallinen päivä töissä. Alunperin asiakkaita piti olla reilu kymmenen, mutta niitä olikin sitten 36. Kaikki meni mielestäni hyvin ja ilmeisesti asiakkaatkin ovat olleet tyytyväisiä. Ei ainakaan mitään palautetta tullut. Vielä olisi pari päivää töitä ja sitten kaksi vapaata.

Nyt on pakko alkaa nukkumaan!

Täällä Jarkko Tervakangas Washin.. Eiku Chamonix Mont Blanc